Riisi on alkanut pikkuhiljaa tursuamaan korvista (vielä kun en siitä koskaan ole kovin innoissani ollut muuta kun riisipuuron muodossa), joten päätin kokeilla ruokaisaa piirakkaa. Kehittelin ohjeen itse ja totesin pohjan sen verran toimivaksi, että voin käyttää sitä jatkossa suolaisen piiraan pohjana muutenkin. Ohje on helppo, eikä aineksiakaan tarvitse olla miljoonaa laatua.

 

WP_20150720_012.jpg

Pohja:

100 g margariinia

1 dl riisijauhoa

1 dl Teff-jauhoa

1 tl leivinjauhetta

(1/3 tl psylliumia)

0,5 dl kylmää vettä

 

1. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi kulhoon jossa puhmeä margariini

2. Nypi tai sekoita jauhot margariinin kanssa

3. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi

4. Levitä taikina tasaisesti piirasvuoan pohjalle ja reunoille käsin. ripottele pintaan riisijauhoe, että levittäminen onnistuu paremmin taikinan jäämättä kiinni käsiin.

WP_20150716_018.jpg

Tässä tuo mainitsemani Teff-jauho. Löytyy nykyään melkeen joka marketista (ei ehkä ihan pienimmistä) ja toimii erityisesti makeissa leivonnaisissa, mutta myös osana suolaisia leivonnaisia.

 

Täyte:

n. 250 g riistakäristyslihaa

170 g pekonisiivuja pilkottuna tai pekonikuutioita

pippuria maun mukaan

1 rkl riisijauhoa

1-2 rkl ruokaöljyä

n. 2 dl riisimaitoa

 

1. Paista pannulla riistakäristys kypsäksi. Lisää joukkoon pekoni ja kypsennä. Mausta pippurilla.

2. Kuumenna kattilassa öljy ja riisijauho sekoittaen.

3. Lisää kattilaan pikkuhiljaa sekoittaen riisimaito ja keitä kastiketta hetki.

4. Kaada lihat piirasvuokaan taikinan päälle ja levitä tasaisesti

5. Kaada kastike lihojen sekaan joka puolelle.

6. Paista uunin alaritilällä 200 asteessa n. 30 min.

WP_20150720_014.jpg